Kuinka kummassa siihen kukaan pystyy
Eli palkkaamaan työntekijän itselleen avuksi, onhan se vaan niin kallista. Nyt on kovasti kuohuttanut tunteita hallituksen luettelemat pakotteet ja ymmärrän sen hyvin. Kyllä se niin on, että lisät tekee monen pienituloisen palkkanauhaan suuren summan, mutta väkisin tulee mieleen, että onko tämä se herätys, mikä tarvitaan. Ei siten, että hyvä kun palkat tippuu, ostovoimaa Suomi kaipaa, vaan siten, että joku asia on väärin. Hyvästä työntekijästä maksaa mielellään, miksi ei maksaisi. Nyt on kuitenkin tilanne, että työpanoksesta riippumatta kulut on samat. Kuulostaa oudolta näin sanottuna, sama palkka riippumatta siitä, mitä teet työpaikalla. Vaikka olisit tyly asiakkaille, niin yhtäkaikki palkka juoksee. Vaikka jättäisit osan vuoron töistä tekemättä ja muiden harteille, silti on sama summa palkkanauhassa. Mutta vaikka kuulostaa oudolta, niin näinhän se on. Kenellä siihen on varaa?
Noin 25 vuotta palkansaajana
Itse lähes koko ikäni palkansaajana olleena olen vakaasti ollut sitä mieltä, että olot on liian hyvät, eli oikeastaan jo huonot. Liitto hoitaa ja mitä mun tarvii hoitaa? Ei edes välttämättä sitä, mistä mulle maksetaan, jos vaikka tulen kipeäksi tai lomailen. Ja jopa siitä mulle maksetaan, että menen takas töihin, vaikka olisin just se työkaveri, jonka lomaa muut odottaa koko vuoden, koska en ole se kaikkein paras työntekijä. Mä olen vähän sitä mieltä, että joku mättää. Eikä mun tarvi edes miettiä eläkkeeni karttumista tai mitä se maksaa, se on palkan lisää jota en edes huomaa. Verotkin hoidetaan. Mutta joku tämän kaiken maksaa, sehän on selvä. Työnantaja maksaa rahana ja työkaverit omalla panoksellaan, jos mä oon se, joka en niin innokkaasti koeajan jälkeen enään tartukkaan työhön. Ei vaan kuulosta reilulta. Ketään kohtaan. Edes itseäni, koska vaikuttaa mieleeni ja siihen, mitä tavoitteita asetan itselleni.
Kenellä on vastuu ja mistä
Niin, musta tosiaan tuntuu siltä, että mun ei tarvi kantaa vastuuta omista asioistani tai teoistani ja se vähän myös turruttaa. Myöskään mun allekirjotuksella ei ole merkitystä. Jos mä allekirjotan sopimuksen, jossa hyväksyn palkakseni alle työehtosopimuksen minimin, niin ei sillä ole mitään väliä. Voin pyytää liitosta apua ja valtuuttaa sieltä jonkun hakemaan takautuvasti ne mitä mulle kuuluu. Kuuluu miksi? Koska mun sanaan ja allekirjoitukseen ei tarvitse luottaa, mä oon pelinappula siinä pelissä, missä joku muu hoitaa mun asiat. Valitettavasti kuulostaa pelottavalta. Ja siltä, ettei mulla ole oikein arvoakaan. Mun ei tarvi hirveesti ponnistella, mä oon ihan jees, vaikken pyrkisikään parhaaseeni. Mä oon yhtä jees, kun tuo kaveri, joka aina siivoo munkin jäljet. Ainakin mulla on yhtä iso palkka. Miksi edes yrittäisin? Saatanpa jopa masentua tästä arvottomuudestani ja hälläväliän hyväksynnästä. Mun ei tartte selviytyäkseni edes yrittää.
Suoraan sanoen olen sitä mieltä, että haluan kantaa vastuuni itse ja hoitaa hommani hyvin, enkä mä ilokseni ole ainoa, kun olen jutellut ihan tavallisten ihmisten kanssa. On muitakin, jotka haluaa kantaa vastuun sanoistaan, allekirjoittamistaan asioista, työnsä laadusta ja tätä myöden tuntea iloa siitä, että on töitä sen takia että on hyvä, ei sen takia, että joku on palkannut eikä pääse eroon. Tämä on hyvä suunta, kuulostaa terveeltä ja voimaannuttavalta, niin yksilö- kuin suuremmallakin tasolla.
Kultainen keskitie
Toki tiedän, että ay-liikeet on aikanaan perustettu tarpeeseen, mutta kultainen keskitie tuntuu hävinneen ajat sitten ja kuka kärsii? Kaikki jollakin tavalla, kuten edellä sanotusta voi päätellä. Peräänkuuluttaisin maalaisjärkeä ja vastuuntuntoa, niin ay-liikkeiltä, valtiolta kuin ihan meiltä tavallisilta veronmaksajiltakin. Kukin tekee parhaansa ja saa siitä palkkansa sen mukaan. Saa palkan rahana, hyvänä mielenä ja sekä itsensä että muiden arvostuksena. Työnantajapuoli on tyytyväinen, palkansaajapuoli on tyytyväinen ja edut neuvotellaan ajan mukaisiksi.
(Lomaltapaluuraha on tällähetkellä neuvoteltu ajanmukaiseksi vain nimestään, lomarahahan tuo nykyisellään on. Ymmärrän, että työvoimapulan aikana palveli molempia osapuolia, työnantajan ei tarvinnut pelätä että työntekijä vaihtaa työpaikkaa loman aikan, kun maksoi korvauksen työhön paluusta. Ja työntekijä sitoutui tulemaan takaisin, eikä lähtenyt lennosta paremman palkan perään, kun sai siitä itselleen hyvää. Tässä tilanteessa kun asiat ovat menneet päinvastaisiksi ja työpaikkoja on työntekijämäärään nähden vähän, niin mikä järki tässä piilee? Ei ymmärrä enään)
Leave a comment